Koko elokuva on niin epätodellinen, mutta samalla kuitenkin hurjan myönteinen ja yksinkertaisesti niin ihastuttava, ettei siihen voi kyllästyä.
Kuva: Google
Ihastelen joka kerta myös elokuvan miljöötä, Amélienkin koti on täynnä toinen toistaan viehättävämpiä yksityiskohtia, ja vaikka itse en todennäköisesti enää punaiseen sisustukseen palaakaan, tunnelmoin sitäkin elokuvan aikana joka kerta, kun tuota asuntoa esitellään.
Ja vaikka itse olenkin huomattavasti minimalistisempi sisustaja, sain tällä katselukerralla kuitenkin idean pienestä yksityiskohdasta, jonka haluaisin omaakin kotiani somistamaan; koristeellinen, musta viuhka seinälle. Täytyykin pitää siis silmät auki seuraavalla kerralla kirpputoreja kierrellessä, josko mieluisani yksilö löytyisi sitä kautta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mukavaa kun pistäydyit blogissani. Jätäthän vielä kommentin vierailustasi. ^^