Aika on taas mennyt ihan vauhdilla viimeisen viikon ajan! Viime viikon torstai ja perjantai menivät orapihlojen leikkuun parissa, mikä on kyllä edelleen kesken, koska olen niin lyhyt, että leikkaaminen koko aidan leveydeltä on hankalaa jopa keittiöjakkaran kanssa (ja ihan btw keittiöjakkara ja epätasainen pihamaa on tosi hyvä yhdistelmä) ja lisäksi kämmeneni olivat koko viikonlopun niin kipeät ja haavoilla, että minkä tahansa jutun pitäminen kädessä oli kivuliasta, puhumattakaan, että olisi oikeasti rystyset valkoisina yrittänyt työskennellä oksasaksien kanssa... No joo, se homma odottaa siis päätöstään tänään.
Lauantaina lähdettiin sitten hakemaan mein ihan oma auto vihdoin ja viimein kesäparkistaan, eli mieheni isän luota, jossa se on ollut kesärenkaiden puuttumisen vuoksi. Voin kertoa, että on hieman jännä ajella syyskuussa talvirenkaat alla ja auto muutenkin hieman kyseenalaisessa kunnossa.... Mutta tosiaan, uudet kesärenkaat olivat toisessa kaupungissa, joten pakkohan se auto oli ajaa sinne paikan päälle. Ja joo, melko hienoa hankkia syyskuussa kesärenkaat, kun kohta saa jo vaihtaa takaisin talvirenkaisiin. :'D
Kun oli saatu autoon uudet renkaat lähdettin ystäväperheen luokse, jonne oli tarkoitus lähteä vaihtamaan hieman kuulumisia ja nauttimaan kuppi kahvia. Me naisethan porhallettiin siitä sitten samantien kukkaostoksille, joista on tulossa kyllä ihan omakin juttunsa, kunhan ehdin sen tehdä. Kunhan kukkaostoksilta pääsimme, olivatkin jo miehet lyöneet viisaat päänsä yhteen ja tulleet siihen tulokseen, että eiköhän laiteta sauna päälle ja oteta muutama kalja.
"Muutama kalja" on suhteellinen käsitys, joka yleensä tarkoittaa korillista kaljaa ja baarikierrosta. Mutta eihän tuossa, naiset jäätiin tällä kertaa kotiin pälpättämään ja miehet lähtivät reissulleen. Sunnuntaina oli tarkoitus tulla ihan vain kotiin, mutta harvoinpa tuo menee niin kuin ensin suunnittelee. Mieheni nimittäin puoli vahingossa heitti, että eikö se ole sitten tänään naisten vuoro lähteä juhlimaan. NO AI ONKO?!
Eipäs siinä, pakattiin viisi ihmistä, yksi koira ja puoli omaisuutta yhteen autoon ja suunnattiin meidän luokse koko porukalla. Grillailtiin, saunottiin, rupateltiin, ja illalla me naiset suuntasimme tosiaankin baariin. Ensin vain kuullaksemme, että kyseisessä baarissa on tulossa valomerkki kahden minuutin päästä siitä, kun me pääsimme ovesta sisään. No onneksi se ei ollut lähialueen ainoa baari, vaan vaihdoimme toiseen paikkaan ja loppujen lopuksi olimme kotona sitten neljän maissa aamulla.
Ja maanantaina asunnostamme löytyi sitten kolme puoli kuollutta aikuista, yksi melko voimissaan oleva työläinen, yksi hyperaktiivinen 1-vuotias, yksi koira ja yksi murjottava kissa (koska toinen oli häipynyt pihalle, eikä suostunut tulemaan takaisin, ennen kuin pakotin sen syliini ja kiersin koko asunnon vieraiden lähdettyä näyttääkseni sille, ettei koira ole enää paikalla).
Maanantai meni sitten vieraiden lähdettyä minun osaltani sohvannurkassa Sinkkuelämää maratonin parissa, mutta tänään jo onneksi riittää taas virtaa ja voisi tosiaan tuon pihan laittaa nyt loppuun asti kuntoon, siivota asunnon lattiasta kattoon ja naputella muutamat työhakemukset. Tuollaiset eilisen kaltaiset toimettomat päivät saavat minussa aina aikaan hirveän ahdistuksen ja huono ihminen -olotilan, joten minulla menee moisten jälkeen aina pari päivää, kun menen kuin pyörremyrsky korvatakseni yhden päivän lusmuilun....
Ja kuvina tässä jutussa toimii lauantaina meillä poikenneet Raukka ja Rohkea sekä Simba. Naapurin pienet kissasuloisuudet, jotka viihtyivät meillä sisälläkin tosi pitkän ajan ja molemmat omat kissat olivat aivan kuin ei mitään, vaikka alkujaan pelkäsinkin, että Oliver tulee ja repii pikkuisilta päät irti... Meillä on naapurustossa se ihan paras asia, että ketään ei vapaina kulkevat kissat haittaa, ja jos ovi on jollain auki, ei ole mitenkään poikkeuksellista, että jonkun naapurin kissat poikkeavat oma-aloitteisesti kylään. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mukavaa kun pistäydyit blogissani. Jätäthän vielä kommentin vierailustasi. ^^