maanantai 18. heinäkuuta 2011

Mattopyykkiä ja kirjastokuulumisia

Tänään kävin aamulla ensimmäistä kertaa paikalliskirjastossamme. Minulla ei ollut mitään tiettyä kirjaa, jota olisin lähtenyt hakemaan, vaan kiertelin hyllyjä siinä toivossa, että sattumalta löytäisin jonkun hyvältä vaikuttavan teoksen. Lopulta nappasin sitten yhden kirjan mukaani heti ensimmäiseltä hyllyltä ja teetin samalla itselleni kirjastokortin.


Kirjastolta lähdimmekin sitten miehen isän luokse ja sieltä mattopyykille miehen siskon kanssa. Ai että oli mukava päästä pesemään mattoja! Mäntysuovan tuoksu on ihana!

Toppi: Vero Moda
Neule: Lindex
Hame: H&M
Vyö: Vero Moda
Hiuspanta: H&M

En käsitä, miten voin olla näin väsynyt, vaikka nukuin päiväunetkin mattopyykin jälkeen! o.O Aivan tolkuton väsymys päällä... 


Yksi kuviin tunkeutuja joutui syliin, kun niin hanakasti oli muutenkin kuvissa takamustaan esittelemässä. :D
Mattopyykin jälkeen kävimme  vielä miehen isän luona ottamassa päiväunet, laittamassa ruokaa ja paistamassa hieman lettuja. En olekaan aikoihin syönyt lettuja, ja kyllä olikin hyviä!

Nyt tämä taitaa lähteä kuitenkin suihkun kautta nukkumaan....

Kertokaahan te, mistä kirjoista olette itse pitäneet! Kaipaan kovasti kirjasuosituksia seuraavaa kirjastokäyntiäni varten. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mukavaa kun pistäydyit blogissani. Jätäthän vielä kommentin vierailustasi. ^^