Minun piti tämä testi julkaista jo eilen, mutta nettini päätti lähteä untenmaille hieman turhan aikaisin, eikä siis suostunut enää yhdistymään, joten tämä piti jättää tälle päivälle. Eilen sateli tosiaan koko päivän vettä eikä hirveästi miellyttänyt ajatus ulos lähtemisestä, ja niinpä vietin sadepäiväni sisällä.
Aloitin päiväni rustailemalla työhakemuksia. Mol:n sivut ovat masentavin nettisivu, jonka tiedän...
Pesin lakanapyykkiä. Rakastan pyykinpesua, ja pyykkikoneen ääni on ehkä kotoisin ääni, jonka tiedän, heti kissan kehräyksen jälkeen. <3
Ennen pyykinpesua jouduin kuitenkin raakalaismaisesti keskeyttämään pienen prinsessamme aamupäiväunet - hän kyllä nousee sängystä aina minun kanssani samaan aikaan, mutta syötyään aamiaisensa hän käpertyy takaisin nukkumaan, ja hänhän nukkuu sängyssä, se on varma.
Hetkellisessä energiapuuskassani päätin taas ottaa härkää sarvista ja siivota vaatekaappini. En käsitä, miten ne pääsevät aina ihan räjähdysmäiseen kuntoon! Samalla erottelin ne vaatteet, jotka eivät minulle enää sovi ja jotka saavat mennä Huuto.netiin, heti kun saan aikaiseksi kuvata ne...
Vaatekaappien siivous alkaa aina totaalikaaoksesta... :D Päätin samalla, että kaikki ne vaatteet, joita en ole tämän vuoden loppuun mennessä käyttänyt tästä alkaen, päätyvät myöskin myyntiin, sillä miksi säilöä vaatteita, joita ei kuitenkaan koskaan käytä? Niin että tulette sitten jatkossa näkemään mitä ihmeellisempiä asukokonaisuuksia, kun yritän saada kaikki vaatteeni käytetyksi. :D
Siivousmusiikkina toimi tällä kertaa Guns N' Rosesin Chinese Democracy -albumi, josta tykkään edelleenkin aivan hurjasti. <3__<3
Toki sadepäivään kuuluu myös vähintään yksi elokuva, ja tällä kertaa se oli Salainen ikkuna. Ikisuosikki sekin. Illalla katselin tosin vielä Orpokodin, joka tuli Subilta.
Ruoaksi kesäkurpitsalasagnea. Njam!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mukavaa kun pistäydyit blogissani. Jätäthän vielä kommentin vierailustasi. ^^