tiistai 16. elokuuta 2011

Bolšoin perhonen

Käydessäni viimeksi kirjastossa lainasin Daphne Kalotayn Bolšoin perhonen -kirjan. Luin tämän jo jokin aika sitten, mutten ole saanut aikaiseksi kirjoittaa tästä mitään, vaikka kovasti kirjasta pidinkin.




Kirja kertoo Neuvostoliiton aikaisesta balettikoulusta, Bolšoista, ja sen tähtitanssijasta Nina Revskajasta. Ensinnäkin jo pelkästään se, että kirja kertoo baletin maailmasta, saa minut aivan varmasti ainakin jollain tasolla pitämään kirjasta. Joku viehätys baletissa vaan aina on.




Juoni hyppii kirjassa eri henkilöiden, sekä eri aikakausien välillä tosi sujuvasti. Toisessa hetkessä ollaan Neuvostoliiton aikana seuraamassa Ninan menestystä, hänen läheistensä pidätyksiä ja alituista varovaisuutta sekä ystävyyttä, petturuutta ja avioliittoa ja sen luomaa epävarmuutta.


Ja toisaalta taas ollaan nykyhetkessä ja kuvataan yliopiston professorin yrityksiä ottaa selvää omasta menneisyydestään, biologisista vanhemmista ja yhteydestä Nina Revskajaan, sekä huutokauppatyöntekijän salapoliisin työtä yrittäessä selvittää Ninan huutokauppaamien korujen alkuperää ja taustaa. Ja sitä, miten kuuluisan balettitanssijan elämä jatkuu vanhana ja sairaana, pyörätuolissa.




Kirja antaa lukijallekin pohdittavaa, kun hän yrittää itse saada selkeyttä siihen, mikä yhteys milläkin asialla on, ja kuka todellisuudessa onkaan tehnyt, ja mitä. Parasta tässä onkin se, että kirja pitää jännityksessä aivan loppuun saakka, paljastamatta täydellisesti mitään, ennen kuin vasta lopussa.


Suosittelen siis lämpimästi lukemaan, jos yhtään alkoi kiinnostaa! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mukavaa kun pistäydyit blogissani. Jätäthän vielä kommentin vierailustasi. ^^