torstai 4. elokuuta 2011

Kanasalaatti ♥

Joskus sitä unohtaa, miten ihan perusaineksista voi loihtia aivan uskomattomia herkkuja, ja esimerkiksi salaatteihin panostaminen jää valitettavan harvoihin kertoihin. Salaatti, kurkku, tomaatti -mix on yleensä se, mihin salaatti tulee rajattua ja se vedetään hätäisesti muun ruoan ohella, koska "pitäähän sitä nyt kasviksiakin syödä".


Siitä huolimatta esimerkiksi ravintoloiden ruokaisat ja maukkaat salaatit ovat jotain suurinta herkkuani, ja hirvittävän kanasalaattihimon iskiessä päätinkin nyt tehdä lounaaksi kunnon kanasalaatin kaikilla herkuilla. Ei ole parempaa lounasta kuin maukas salaatti, ja kun sitä tekee raaka-aineita vaihdellen, ei salaattiinkaan pääse kyllästymään. :)


Ainekset kahteen annokseen:

400 g maustamatonta kanan fileesuikaleita
½ sitruunan mehu
1 prk smetanaa
suolaa, pippuria
hunajaa

Ruukku jäävuorisalaattia
Puolikas kurkku
1 paprika
1 punasipuli
½ pakettia fetaa
4 siivua vesimelonia
Herneenversoja

- Kypsennä kanat pannulla. Lisää smetana, sitruunamehu, hunaja ja mausteet. Maistele välillä, että kaikkea on sopivasti (en tosiaan mitannut yhtään, mitä siihen heitin).
- Pilko kaikki salaattiaineikset haluamallasi tavalla ja asettele kauniisti lautaselle. 


Oli kyllä ihan uskomattoman maukasta ja mieskin tykkäsi kovasti. Ainoa, minkä hän siirsi omalta lautaseltaan minun lautaselleni oli siivu vesimelonia. Siis MITÄ?! Ensinnäkin, miten voi olla ihminen, joka ei tykkää vesimelonista? Oikeasti, en ole tätä päivää ennen tavannut yhtäkään. Ja toiseksi, miten mä olen voinut olla yhdessä tuon miehen kanssa jo monta vuotta ja saada nyt vasta tietää, ettei hän juuri välitä vesimelonista? Miten se on mahdollista?!

Ei sillä, ei haittaa vähääkään, koska minähän voisin vetäistä yksinäni kokonaisen vesimelonin ilman mitään ongelmaa, niin että jääpähän jatkossakin minulle enemmän. Ja toinen, mihin olen aivan heikkona, on herneenversot... ♥

2 kommenttia:

  1. Ymmärrän miestäsi! Mä en ennen tykännyt vesimeloonista YHTÄÄN! Inhosin sitä, mutta se ehkä johtui siitä, kun amiksen aikaan sitä oli joka salaatissa ja sen leikkaaminen (suuri määrä) oli ärsyttävää ja tuoksukin rupes ällöttää. :D Nykysin pystyn syömään ihan hyvin, mutta tulee silti joku raja vastaan.

    VastaaPoista
  2. MaryLiza: Voi jestas, mä olen elänyt ihan pimennossa sen suhteen, että yliannostus vesimelonin kohdalla on edes mahdollinen! :D

    VastaaPoista

Mukavaa kun pistäydyit blogissani. Jätäthän vielä kommentin vierailustasi. ^^