tiistai 2. elokuuta 2011

Marjasatoa

Tänään käväistiin jälleen mustikkametsällä, hieman eri paikassa kuin viimeksi, ja ihan kiva saalis tuli. Minä päätin tällä kertaa olla fiksu ja poimia kaikki marjani käsin, koska mikään ei ole niin tympeää kuin poimia marjat poimurin kanssa ja perata saalista sitten tuplasti poimimiseen käytetty aika, kun pomurin kanssa saalis koostuu enemmänkin mustikanvarvuista kuin itse varvuista.


Ei tosin kauaa lohduttanut ne minun valmiiksi peratut marjani, kun mies kuitenkin käytti poimuria ja yllättäen hävisi paikalta aika nopeasti siinä vaiheessa, kun metsästä kotiuduimme. Jäi siis se perkuuhomma minulle joka tapauksessa... Vielä olisi puoliämpärillistä perattavaa tälle iltaa, mutta pakkohan se on pieni tauko välillä pitää ja jatkaa hommia sitten.


Tämän vuoden ensimmäisen mustikkamaidonkin pääsin nauttimaan! Tai olisinhan minä voinut jo edellisestä satsista sen tehdä, eihän siihen paljoa marjaa kulu, mutten edes muistanut tämmöistä herkkua aiemmin! Lapsena se oli joka kesä ihan ehdoton. Mentiin siskon kanssa metsään ihan vaan mustikkamaitoa silmällä pitäen, ja heti kun näytti siltä, että riittäisi jo jonkinmoiseen liemeen, niin piti kilpaa juosta äidin luokse, että saatiin mustikkamaidot. Hassua ajatella, että joskus sekin määrä on ollut ihan työn ja tuskan takana, kun ei olisi millään malttanut odottaa. :D


Ja Simbakin pääsi nauttimaan pienestä kipon pohjalle jääneestä maitotilkasta - tuo katti on ihan hullu kaiken maitopohjaisen perään!

Ne viime viikonlopun kuvat ovat edelleenkin käsittelemättä ja läpi käymättä, että sitä postausta saakin sitten odotella vähän pidempään, jos se on joskus tuloillaan, mutta muutamia muita postausideoita olisi kyllä mielessä, kunhan saisin ne vain toteutettua.

Mutta  kertokaahan, mihin te tykkäätte käyttää mustikkaa? Ja lempparimustikkareseptejäkin saa kertoa!

P.S. Mitäs pidätte blogin uudistuneesta ulkoasusta ja bannerista? :)

1 kommentti:

  1. Mä teen yleensä mustikkapiirakkaa tai sitten vaan puurojen ja jogurttien kanssa. Mustikka on hyvää! Itsekin olisin tahtonut poimia niitä, mutta en polveni takia ole metsään päässyt. mutta enköhän mä niitä anopilta saa. ;)

    Ulkoasu on kiva. Liian valkoinen vaan mun mieleen! :)

    VastaaPoista

Mukavaa kun pistäydyit blogissani. Jätäthän vielä kommentin vierailustasi. ^^