Muutaman päivän on taas ollut blogissa hiljaiseloa, vaikka olisikin asiaa useammankin postauksen verran. Aina ei vain ehdi/jaksa/malta. Ja mun netti on toisinaan niin hidas, ettei yksinkertaisesti jaksa alkaa odottaa, että saisi ladattua edes pari vaivaista kuvaa bloggeriin, koska siinä saattaa hyvinkin mennä yhden kuvan osalta sen 10-15 minuuttia... Nyt voisin kuitenkin tehdä pienen pikapäivityksen kuulumisiini!
Sunnuntaina olin koko päivän miehen vanhempien luona auttelemassa miehen äitiä marjojen poiminnassa. Kuusi tuntia siinä vierähtikin rattoisasti ja tällä viikolla pitäisi vielä yksi viinimarjapensas käydä tyhjentämässä. Muuten se on kyllä tosi kivaa hommaa, mutta kokopäivätyönä vähän turhan haasteellinen tälle mun vaivaiselle selälleni. Mutta onpahan taas marjoja pakkanen täynnä! Ja joku päivä, kun saisi seuraa metsään, niin pitäisi vielä käydä puolukoita noukkimassa.
Aiemmin me ollaan tehty aina aamuisin smoothie, johon ollaan sotkettu erilaisia marjoja, pellavansiemenrouhetta, auringonkukansiemeniä ja vehnänorasta, mutta eikös meidän blenderi sanonut sopimuksensa irti - just kun olisi niitä marjojakin, mistä tehdä!
Olen myös herätellyt uudelleen henkiin hetkeksi uinahtanutta kortti-innostustani, ja viime päivien aikana olenkin saanut ihan hyvin askarreltua niitä. Mä haluan muistaa ihmisiä nimi- ja syntymäpäivinä, mutta kun olen kerran joskus alkanut tehdä kortit itse, niin en enää kehtaa lähettää mitään valmiskortteja, ja jos en saa aikaiseksi itse tehtyä korttia, jätän yleensä koko kortin lähettämättä. Jos jotakuta kiinnostaa, niin mun tekemiä kortteja voi käydä vilkuilemassa täällä.
Näiden juttujen lisäksi olen myös kehittänyt itselleni päivärutiinin: aamulla mollin sivut läpi uusien työpaikkojen toivossa ja yleensä sinne on aina ilmaantunut joku sellainen paikka, mihin voin hakeakin, joten pari tuntia menee työhakemuksia rustaillessa. Toki mulla on tuolla paikkavahtikin, mutta jotekin en oikein luota siihen täysin; mun sähköposti tuntuu vaan tukkeutuvan puhelinmyyjän paikoista... Ja hei, en halua kuulostaa krantulta työpaikan suhteen, enkä todellakaan voi vannoa, ettenkö tarpeeksi epätoivoisessa vaiheessa kokeilisi puhelinmyyjän työtäkin, mutta niin kauan kun on edes pieni toivo saada jotain vähän vähemmän vihattua duunia, niin deletoin ne ilmoitukset aika vikkelään. (Ja nyt kun sanoin noin, en varmaan ikinä tuu saamaan mitään muuta työtä...)
Sitten, kun olen saanut työhakemukset kirjoitettua ja hoidettua muut pakolliset jutut koneella, alan pävän varsinaiseen puuhaan, joka vaihtelee päivän mukaan. Tänään se esimerkiksi oli kylpyhuoneen peseminen, siivoaminen ja järjestäminen lattiasta kattoon. Ja voin kertoa, ei ole mikään ihan yhden tai kahden tunnin homma, vaan kokopäiväduuni... Meillä ei nimittäin ole sellaista poistoilmaimuria suihkussa, joten kylppäri kerää kosteutta ihan kiitettävästi, ja se kosteushan sitten tiivistyy kaakeleihin ja etenkin niihin saumoihin, jotka pitää sitten yksitellen hangata puhtaaksi. Mä olen aina ollut ihan kohtuuinnokas siivoamaan, mutta toi homma on sellainen, että nakittaisin mieluusti jollekin toiselle. Jos se toinen ei esimerkiksi olisi koko ajan töissä ja mä koko ajan kotona...
Ja sain mä vihdoin yhden maalaushommankin valmiiksi! Olenkin suunnitellut sitä vasta maaliskuusta asti, ja eilen sen sitten sain vihdoin ja viimein päätökseensä. Voisin vaikka lähiaikoina koittaa siitäkin tehdä postauksen tänne, jahka kärsivällisyyteni riittää siihen, että odottelen noiden kuvien latautumista... Kerrottakoon vielä niillekin, jotka ei mua noin muuten hirveän hyvin tunne: kärsivällisyys ei ole koskaan kuulunut mun hyveisiini.
Ohhoh, tulipas maratonpäivitys. Ja ilman mitään selkeää asiaa edes... No, kerrankos näinkin. :D
Kuvituksena tässä toimii viime vuonna tilauksen mukana kaupanpäällisenä saamani röyhelötyyny H&M:ltä. Tähän saakka se on koristanut lähinnä erinäisiä kaappeja ja laatikoita, koska en ole löytänyt siihen sopivaa sisätyynyä, mutta yhden tavallisen tyynyn tultua matkansa päähän ryöväsin siitä hiukan pumpulia ja tungin tuon tyynynpäällisen täyteen.
Ja hei, vaikka noita kuvia katsoessa ei uskoisikaan, niin sohva on kyllä imuroitu just ennen kuvien ottoa. Voisin harkita kissojeni totaalista sheivaamista....
No niin, nyt minä palailen taas muiden puuhieni pariin ja ensi kerralla toivottavasti vähän tähdellisemmän ja mielenkiintoisemman aiheen kanssa palaillaan! :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mukavaa kun pistäydyit blogissani. Jätäthän vielä kommentin vierailustasi. ^^