torstai 9. kesäkuuta 2011

Kesän ainekset

- Ja nyt kaikki luulevat, että puhe on kukista tai mansikoista, mutta ehei, vaan jostain paljon paremmasta! Kävimme tänään hieman kiertelemässä Oulussa, koska valmistujaislahjoiksi saamani lahjakortit kutkuttivat mieltäni ja halusin päästä katsomaan, josko pääsisin niistä eroon.

Lahjakortit kirjakauppaan ja Stockmannille ovat sellaisia, ettei niillä voi minun kohdallani mennä ikinä vikaan, ja niinpä kipittelimmekin ensimmäisenä Suomalaiseen kirjakauppaan.

Suomalaisesta kirjakaupasta mukaani lähti Charlaine Harrisin Veren imussa, joka on siis Sookie Stackhouse -sarjan neljäs suomennettu osa. Kolme aiempaa kirjaa minulla jo olikin, enkä ollut edes huomannut, että neljäs osakin oli jo tullut kauppoihin ennen kuin bongasin sen hyllystä. Sitä se "ei mainoksia" -lappu postilaatikossa teettää...

Toinen kirja on jo pitkään ollut hankintalistallani, ja senkin ohi meinasin autuaasti vain kävellä ollessani jo menossa pois kaupasta. Kyseessä on siis Mirja Tervon Huimaavat korot, joka kertoo kirjailijan omakohtaisista kokemuksista luksuskenkäkaupassa työskentelystä.

Tämän kirjan bongaamisesta saan kiittää yksistään rakasta avomiestäni, joka tutkaili pokkarihyllyjä, jotka minä ohitin vauhdilla vilkaisematta päinkään. Onneksi hänellä meni tällä kertaa pidemmän aikaa valita omat lukemisensa ja sai minutkin tällä tavoin hetkeksi pysähtymään ja vilkuilemaan hyllyille, muuten olisi tämä kirja jäänyt minulta kokonaan huomaamatta.

Saakeli, että pitää olla olevinaan joku ongelma noiden pehmeäkantisten kirjojen kanssa - niin kuin ne kannet nyt niin helposti menisivät piloille, ettei niitä voisi edes vilkaista! Varsinkin nykyisin, kun suurin osa kirjoista tuntuu olevan pokkareina, lienee syytä opetella pois tuosta "minä haluan kirjani kovakantisina" -syndroomasta...


Stockmannilta puolestaan löysin pitkään ja hartaasti toivomani korikeinun terassille. Tällaisesta olen haaveillut siitä saakka, kun hoksasin tukevan näköiset koukut terassimme katossa ja epätoivon hetkellä meinasin jo tilata erään melko ruman yksilön netistä, mutta onneksi en sitä virhettä tehnyt, vaan luotin siihen ,että jossain on pakko olla kauniimpiakin versioita.

Ensin tosin meinasin puhjeta kyyneliin, kun luulin, ettei näitä ole tarjolla kuin vihreinä, mutta onnekseni yksi musta yksilö oli vielä jäljellä ja nappasin sen mukaani. Minulle nimittäin riittää vihreä aivan mainiosti ruohona ja lehtien vihreänä, terassikalusteisiini en sitä väriä enää kaipaa.

Senkin suhteen meinasi jo tulla ongelmia, että millä ihmeellä saamme keinun riittävän alas, kun kiinnitysnaru oli todella lyhyt ja terassimme katto kuitenkin melko korkealla. Miehen ratkaisu oli, että odotetaan huomiseen ja haetaan paksua narua ja tehdään sillä joku lisäviritys. Minun ratkaisuni puolestaan oli, etten missään nimessä aio odottaa huomiseen, vaan haluan keinua heti tänään, joten aikani pähkäiltyäni ja naruja uudelleen järjesteltyäni sain kuin sainkin keinun sopivalle korkeudelle ja vieläpä niin, että siihen uskaltaa vielä istuakin!

Loppukesän minä taidankin sitten asustaa tuossa keinussani ja hautautua kirjojeni maailmaan; kirjalahjakortille kun jäi vielä sen verran rahaakin, että eiköhän sillä vielä kirjan jos toisenkin saa! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mukavaa kun pistäydyit blogissani. Jätäthän vielä kommentin vierailustasi. ^^