keskiviikko 22. kesäkuuta 2011

Voiton puolella!

Yritin kirjoittaa tätä postausta jo aamulla, mutta jostain syystä Blogger ei antanut minun lisätä kuvia tekstiin lainkaan, joten kokeilen nyt paremmalla onnella...


Tänään on olo jo huomattavasti aiempia päiviä parempi ja käyn itse asiassa aivan ylikierroksilla kaikkien niiden kotona nysvättyjen päivien jälkeen! Ette usko, millaisen eufoorisen olotilan sain aikaan niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin juhannuksen ruokaostosten tekeminen! Olen kaksi kertaa elämässäni käynyt ruokakaupassa niin, että olen tarvinnut kärryt kaikkien juttujen saamiseksi kassalle, ja molemmat kerrat ovat olleet sellaisia, että siskoni on ollut tulossa kylään... Tapaamisemme taitaa pitkälti keskittyä ruoan ympärille... :D

Nyt, kun elämäniloni tämän räkätaudin jäljiltä on palannut taas normaaleihin mittapuihinsa, olen kehittänyt itselleni vaikka miten paljon asioita, jotka minun on pakko ehtiä tehdä, ennen kuin tuo juhannuksen kolmenkopla pärähtää torstai-perjantai vastaisena yönä paikalle. Ja siis nämä tekemiset ovat kaikki sellaisia mukavia yhtäkkisen inspiraation aiheuttamia innostavia tekemisiä, jotka haluan tehdä! Pahaa pelkään, ettei vuorokausissa riitä tunnit kaikelle... Kröhm. Ja nyt tietenkin ihmettelette, mitä minä sitten istuskelen koneen äärellä blogia päivittämässä, mutta myös tämä kuuluu niihin asioihin, joista pidän, ja jotka haluan ehdottomasti tehdä.


Hame: Vero Moda
Paita: H&M
Sukkahousut: Seppälä 
(niin kuin jollain sukkahousuilla nyt olisi mitään väliä, mutta nooo....)

Ja mitä minä sitten haluan tehdä vielä ennen kuin juhannusriennot alkavat? Minä halun vielä vähän kiillotella paikkoja ihanan Viledan Miracleanini kanssa. Olen rakastunut siihen. Haluan tehdä yhdet korvakorut, joiden ideaa olen miettinyt jo pitkään. Haluan tehdä äitini syntymäpäiväkortin, koska sain vihdoin idean siihenkin. Haluan pistää eteisen kaappimme palasiksi, koska sekin idea iski kuin salama kirkkaalta taivaalta. Haluan toteuttaa muutamat juuri kehittelemäni postausideat. Haluan lakata kynteni punaisiksi. Tai mintunvihreiksi. Ja sitten haluan, että pölyt on pyyhitty, lattia imuroitu ja pesty ennen kuin arvovaltaiset vieraani saapuvat. Ja aikaa on reilu vuorokausi. 


Nyt minä palaan siis muiden hommieni pariin ja taidan jättää yöunet ensi yöltä välistä, ihan vaan koska en malta nukkua!

Mitäpä teidän juhannussuunnitelmiinne kuuluu, tai miten valmistaudutte juhannukseen? :)

2 kommenttia:

  1. Minun Juhannusaatto menee K:n serkun uudella mökillä. Eipä tässä ole ite juuri mitenkään valmistellut sitä. Huomenna ehkä mietin mitä otan mukaan, kunhan K saapuu lopputavaroiden kanssa.
    HYVÄÄ JUHANNUSTA! :)

    VastaaPoista
  2. Hyvää juhannusta sinullekin, MaryLiza! ^^

    VastaaPoista

Mukavaa kun pistäydyit blogissani. Jätäthän vielä kommentin vierailustasi. ^^