Meidän oli tarkoitus käväistä hakemassa muutamia sellaisia välttämättömiä hankintoja, joita olimme listaamme laittanut, mutta valitettavasti emme kyllä shoppailuissamme päässeet listalle astikaan, vaan matka pysähtyi totaalisesti Cybershopiin, josta sitten lähtikin matkaan muutamia kaunokaisia kesän rientoihin. Niistä voisin tehdä ihan oman postauksensa jossain vaiheessa.
Kesällä käytän huomattavasti enemmän värejä kuin muina vuoden aikoina ja punainen on kaikista kyllä ehdoton suosikkini. Sen lisäksi, että käytän värejä, pomppivat pallot vaatetukseeni, kuten eilisessä juhlamekossanikin. Raidat tulevat joka kevät muotiin, mutta minulla kevään tulon huomaa ehdottomasti pallokuviosta.Tänään lähti kaupoilta mukaani useampia punaisella pohjalla ja valkoisilla palloilla somistettuja vaatekappaleita, ei niitä vain voinut vastustaa! Ja lohduttaudun sillä, että kunhan pääsen kotiin, jää taas vaatteiden ostaminen huomattavasti vähemmälle, kun vaatekaupoille on niin paljon pidempi matka, eikä shoppailuseuraakaan juurikaan ole.
Tämän päivän vaatetukseni oli kuitenkin siskon kaapista rohmuttu kenkiä ja legginsejä lukuunottamatta. On aivan ihana lähteä ulos ilman, että tarvitsee laittaa takkia tai muutakaan sen kummempaa päälle, vaan voi vaan lähteä samoilla vaatteilla, joilla sisälläkin on.
Alimmat kuvat ovat Turun pääkirjaston edessä olevalta suihkulähteeltä. Viipotimme siskon kanssa jälleen kuin mitkäkin turistit kameroinemme ja vuorotellen toisiamme kuvaten, mutta eipä tuo haittaa! Saammepahan rutkasti kesämuistoja hyisinä talvi-iltoina katseltavaksi.
Suunnittelimme lähtevämme tänään vielä piknikille läheiseen puistoon, joten minun on kai lähdettävä herättelemään päivänokosiaan vetelevä siskoni.
Illalla olisi sitten luvassa mahdoton tehtävä, kun yritän saada kaikki tavarani jollain ihmeellä mahtumaan niille varattuu tilaan niin, että ne ovat vielä jotakuinkin kannettavissakin. Huomenna suuntaan siis takaisin pohjoiseen ja junamatka ärsyttää jo valmiiksi. Taidan käydä vielä ennen piknikiä kurkistamassa, josko löytäisin Suomalaisesta kirjakaupasta jotain mukavaa matkaluettavaa valmistujaislahjaksi saamallani lahjakortilla. ^^
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mukavaa kun pistäydyit blogissani. Jätäthän vielä kommentin vierailustasi. ^^