Älkää ihmetelkö kuvien omituisia asentoja ja ilmeitä - nämä on napattu sopivasti puolijuoksua ennen kauppaan lähtöä...
Meille on tosiaan tulossa kaksi kissanhoitajaa tänne huolehtimaan pienokaisistamme - toinen viikonlopuille ja toinen arkipäiviksi, joten siinäkin on riittänyt puuhaa, kun on selvittänyt kummallekin, mitä ja milloin pitää tehdä ja mies mm. pelotteli äitiään sillä, että meidän ovet olisivat muka jotenkin hankalia, vaikka ihan perusovia ne ovat. Ja toiselle hoitajalle piti viedä pyörä lainaan, että pääsee kätevästi kulkemaan asuntojen väliä. Pitää vielä varmaan kirjoittaa jotain ohjelappua, mistä mitäkin löytyy ja mitä pitää tehdä esimerkiksi siinä tilanteessa, että Oliver karkaa... Nojoo hyvin se menee.
Paita: Seppälä
Hame: Seppälä
Vyötärövyö: Cybershop
Laukku: Lahja siskolta (Lindex)
Aurinkolasit: H&M
Tietenkin olen tänään myös soitellut läpi ystäviäni ja sopinut tapaamisia kaikken kanssa - jopa siinä määrin, että alkaa yhdeksän päivän reissu tuntua ainakin puolet liian lyhyeltä!
Nyt kuitenkin takaisin hiusten värjäämisen pariin, tällä nykyisellä juurikasvulla kehtaa lähteä yhtään mihinkään! Ostin itseasiassa Tokmannilta hiusvärin, Elea cream colour, sävy musta (yllätys yllätys...), ja väri maksoi alle 5 euroa!! En tiedä, onko tämä nyt joku pahimman luokan kusetus, vai miten se niin halpa oli, mutta ainakin vaikuttaa ihan normaalikokoisilta kaikki väriseokset yms. ja permanenttiväristä on kyse. Minäpä siis ilmoittelen, millainen kokemus tuo on, koska jos tuo on hyvä, tiedänkin, mitä väriä tulen jatkossa käyttämään - tuo on nimittäin hinnaltaan puolet siitä, mitä olen normaalisti hiusväristä tottunut maksamaan!